Tarun tarina – Yllättäen raskaaksi

"En osannut odottaa, että raskaus tapahtuisi kesken varusmiespalveluksen"

Nimi: Taru

Ikä: 31-vuotta

Paikkakunta: Pori

Perheeseemme kuuluu: Minä, aviomieheni ja 2-vuotias esikoispoikamme.

Elämäntilanne juuri nyt: Olen kotiäiti ja opiskelen samaan aikaan merkonomiksi sekä jalkahoitajaksi. Arki on täynnä tekemistä, mutta nautin suuresti taaperoarjesta. Yritän opetella löytämään tasapainoa opiskelun ja perheen yhteensovittamiseen.
 

Tällä hetkellä arjessa tärkeintä: Perhe ja yhteinen aika ovat minulle tärkeintä. Yritän myös muistaa pitää huolta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistani sekä löytää välillä pieniä hetkiä myös omalle ajalle.

Asia, joka on yllättänyt minut tässä elämäntilanteessa: Se, kuinka omalta äitiys tuntuu, vaikka en aina ollut varma, haluanko äidiksi. Samalla se on muuttanut minua ihmisenä enemmän kuin osasin kuvitella.

Tunne, joka toistuu arjessa: Kiitollisuus ja suuri rakkaus kulkevat arjessa vahvasti mukana. Välillä rinnalle hiipii myös riittämättömyyden tunne.

Asia, josta olen ollut viime aikoina kiitollinen: Siitä, että saan seurata esikoisemme kasvua aivan läheltä ja olla hänen arjessaan mukana joka päivä. Olen kiitollinen myös aviomiehestäni. Hän on meidän vahva kallio❣️

Minun tarinani – Elämä yllätti kesken varusmiespalveluksen

Polkuni äitiyteen ei ollut sellainen, jota olisin suunnitellut etukäteen. En ollut tarkemmin pohtinut äitiyttä tai sitä, haluanko joskus lapsia, mutta olimme puolisoni kanssa kuitenkin avoimia ajatukselle, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Emme kuitenkaan olleet sen enempää jääneet miettimään asiaa viidentoista vuoden yhdessäolomme aikana.

Elämässä oli aina paljon muuta meneillään – opintoja, töitä, tekemistä ja oman suunnan etsimistä. Aloitin myös  pitkään haaveilemani varusmiespalveluksen, mutta tulevaisuuden suunnitelmat olivat muuten aika avoinna.

Minulla ei ollut työpaikkaa, johon palata, eikä vielä opiskelupaikkaakaan. En miettinyt kovin paljon sitä, mitä tapahtuisi armeijan jälkeen, mutta tiesin kuitenkin yhden asian: halusin suorittaa varusmiespalveluksen kunnialla loppuun ja sen jälkeen opiskella jalkahoitajaksi.

Palveluksen loppupuolella elämä kuitenkin yllätti, kun sain tietää olevani raskaana. Se oli todella pysäyttävä hetki, sillä yhtäkkiä tulevaisuus näytti todella erilaiselta kuin olin kuvitellut ja samalla se tulisi avaamaan elämässä aivan uuden luvun.

Ensimmäinen tunne oli hämmennys. Kaikki tuntui hetken aikaa epätodelliselta ja meni muutamia viikkoja ennen kuin pystyin kunnolla käsittämään asiaa. En osannut odottaa, että tulisin raskaaksi kesken varusmiespalveluksen – ja vielä niin nopeasti. Uutista piti sulatella, ja se herätti minussa välillä myös ristiriitaisia ajatuksia.

Vapaus on ollut minulle aina tärkeä arvo, ja muistan pelänneeni menettäväni sen lapsen myötä

Äitiys ei tuntunut koko raskausaikana vielä täysin omalta roolilta. Vapaus on ollut minulle aina tärkeä arvo, ja muistan pelänneeni menettäväni sen lapsen myötä – sekä oman vapauteni että meidän yhteisen vapautemme puolisoni kanssa. Nyt jälkikäteen ajatellen se pelko on osoittautunut turhaksi.

Varusmiespalvelus jatkui raskaudesta huolimatta vielä reilun kuukauden ajan ja se oli minulle jopa hyvä asia. Armeijan arki toi päiviin rytmin ja tekemistä, ja välillä saatoin jopa unohtaa olevani raskaana.

Pärjäsin palveluksessa hyvin, vaikka välillä oli lievää pahoinvointia ja tavallista voimakkaampaa väsymystä. Juoksin myös elämäni parhaan tuloksen Cooperin testissä. Se tuntui silloin lähes absurdilta, mutta samalla se oli hyvin voimauttavaa.

Aloitin tämän palveluksen yksin, mutta nyt meitä poistuu täältä kaksi.

Kun lopulta kotiuduin, muistan yhden hetken erityisen kirkkaasti. Astuin varuskunnan porteista ulos ja minut valtasi voimakas ajatus: aloitin tämän palveluksen yksin, mutta nyt meitä poistuu täältä kaksi.

Kun poikamme Viljo syntyi, alkoi äitiyskin vähitellen tuntua omalta. Kasvoin ajatukseen kuitenkin vielä kuukausia vauvan syntymän jälkeen. 

Äitiys on muuttanut minua enemmän kuin osasin odottaa. Sen myötä olen oppinut itsestäni valtavasti ja löytänyt puolia, joita en ollut aiemmin huomannut. Jollain tavalla äitiys on tehnyt minusta myös kokonaisen.

Meidän arki on hyvin tavallista, mutta ainutlaatuista. Päivät täyttyvät leikeistä, ulkoilusta ja kodin askareista. Samalla opiskelen merkonomiksi sekä jalkahoitajaksi ja opettelen jatkuvasti löytämään tasapainoa kotiäitiyden, opiskelun ja oman jaksamisen välillä. 

Riittämättömyyden tunne käy välillä kylässä, kuten varmasti monella muullakin vanhemmalla. Huomaan välillä pohtivani, riitänkö äitinä, vaimona, opiskelijana ja ihmisenä kaiken tämän keskellä? Samalla yritän muistuttaa itseäni siitä, ettei täydellisyyttä ole, eikä sitä tarvitse tavoitella.

Äitiydessä ja armeijan käymisessä on lopulta paljon samaa.

Nyt olen ollut äiti jo kaksi vuotta, ja samalla huomannut jotain yllättävää: äitiydessä ja armeijan käymisessä on lopulta paljon samaa. Molemmat vaativat ennakointia, rytmiä, paineensietokykyä ja kykyä toimia myös väsyneenä.

Vaikka arki on usein väsynyttä ja keskeneräistä, tunnen silti suurta kiitollisuutta tästä elämästä. Ehkä juuri tässä tavallisessa arjessa olen lopulta tullut kaikkein eniten omaksi itsekseni.

Minulle on tärkeää, että äitiyden rinnalla saan olla myös minä itse ja kulkea kohti unelmiani. Uskon, ettei vanhemmuus sulje ovia, vaan avaa myös uusia.  

Haluan omalta osaltani turvata kotimaatani – jotta lapsemme saavat kasvaa turvallisessa ja itsenäisessä Suomessa.

Armeijasta ja reserviläisyydestä on lapsen syntymän myötä tullut minulle jopa entistä tärkeämpiä asioita. Oikeastaan juuri oman lapseni takia kävin sen armeijan ja vannoin sotilasvalan. Haluan omalta osaltani turvata kotimaatani – jotta lapsemme saavat kasvaa turvallisessa ja itsenäisessä Suomessa.

Haluaisin sanoa toisille vanhemmille:

Vanhemmuus ei sulje ovia elämässä. Unelmia saa edelleen olla, ja niitä kohti voi kulkea omaan tahtiin – myös lapsiperhearjen keskellä 🤍

Inspiroidu lisää Tarusta: