Pieni rakas -vauvakirja
Pieni rakas -vauvakirja on monen vanhemman mielestä paras vauvakirja siksi, että se on monipuolinen ja selkeä

Pieni rakas -vauvakirjaa suositellaan eniten vauvaryhmissä
Pieni rakas -vauvakirja on vuonna 2021 suunniteltu ja julkaistu täytettävä vauvakirja, jota on siitä lähtien suositeltu eniten vauvaryhmissä.
Kirja pohjautuu omiin kokemuksiin äitinä ja lukuisten muiden vanhempien toiveisiin. Se on tehty niin, että jokainen ikä- ja kehitysvaihe tulee varmasti talteen – tahtoikä, kyselyikä ja kaikki siltä väliltä. Runsas tila valokuville ja muistiinpanoille tekee vauvakirjasta arvokkaan muiston, joka kulkee mukana lapsuuden ensivaiheista kouluikään asti.
Asiakaspalautteiden mukaan kirja on ollut monelle vanhemmalle juuri sellainen toiveiden täyttymys, jota oli kaivattu markkinoille vuosia. Tätä vauvakirjaa suositellaankin laajasti eri vauvaryhmissä.
Asiakkaiden suusta kuultua:
"Vihdoinkin vauvakirja, joka on näin monipuolinen!"
"Tässä vauvakirjassa yhdistyy kaikkien muiden vauvakirjojen hyvät puolet"

Täyttäminen ikäjärjestyksessä
Pieni rakas on ensimmäinen vauvakirja, joka on suunniteltu etenemään selkeästi ikäjärjestyksessä. Samoihin sivuihin ei tarvitse palata jatkuvasti uudelleen täyttämään eri aikoina tapahtuvia asioita, eikä kirjaa täyttäessä tarvitse pomppia edes takaisin. Se tekee täyttämisestä selkeää ja helppoa, vaikka kirja onkin hyvin laaja.
Kysymykset on muotoiltu matalan kynnyksen kysymyksiksi, joihin on helppo vastata, mutta tilaa on halutessaan myös pidemmillekin tarinoille.
Vauvakirja, jossa on sivuja jo odotusajalta

Pieni rakas - vauvakirjassa on jo odotusajasta täytettävää. Alkuraskaudesta löytyy kokonainen aukeama, jossa saa kirjata muun muassa plussatestin fiiliksiä, raskausoireita ja mielitekoja. Sivuja löytyy myös ultrista, jonne voi liimata ultrakuvat ja kirjata fiiliksiä.
Alkuraskauden jälkeen tulee oma aukeama, jossa voi kirjata muistiin milloin tunsi ensimmäiset liikkeet vatsan päältä ja mietteitä loppuraskauden ajalta. Odotusajalta on lisäksi valokuva-aukeamia, joihin voi liimata esimerkiksi kuvia kasvavasta vauvamahasta.
Inspiroidu lisää odotusajan aukeamista tässä blogikirjoituksessa.
Vauvakirjan sukusivut

Pieni rakas -vauvakirjan sukupuu on saanut paljon kiitosta sen helppotäyttöisyyden vuoksi. Tämä sydämen muotoinen sukupuu taltioi kätevästi kaikkien esivanhempien nimet, eikä täyttäessä tarvitse tuskailla, mille paikalle kukakin kuuluu; jokaiselle esivanhemmalle on selkeästi nimetyt paikat. Sukupuun vieressä on kokonainen sivu, jonne voi kirjata muita sukulaisia. Sivulle mahtuu kirjaamaan halutessaan isommankin suvun kaikki jäsenet.

Vauvakirjassa on ystäväkirjatyyliin täytettävät sivut vauvan vanhemmille ja isovanhemmille. Sinne voi kirjata perustietoja, erilaisia lempiasioita, sekä tervehdyksen lapselle.
Voit inspiroitua lisää sukusivuista tässä blogikirjoituksessa.
Vauvakirjassa on kattava kehityksen seuranta

Vauvakirjasta löytyy laaja kehityksenseuranta ja se on osioitu aihealueittain, jotta kirjaa on entistäkin helpompi täyttää. Puheenkehitykselle on lisäksi ihan oma aukeamansa, jossa saa kirjata hauskoja letkautuksia ja se sisältää myös sinä-suomi-sanakirjan! Myös vaipasta ja tutista luopumisesta pystyy kirjoittamaan vähän laajemmin ja omin sanoin, sillä niillekin on tehty oma aukeama.
Isillekin täytettäviä kohtia
Pieni rakas - vauvakirjassa lapsen isä on otettu erityisen paljon huomioon. Kirja vastaa hyvin nykyaikaisia tarpeita siltä osin, nimittäin isät osallistuvat tänä päivänä lastenhoitoon yhä enemmän! Vauvakirjaa täyttäessä molemmat vanhemmat saavat ottaa kynän käteen ja kirjata ylös rakkaita muistoja.

Paljon tilaa valokuville

Pieni rakas-vauvakirjassa valokuville on jätetty reilusti tilaa. Nämä kauniisti koristellut sivut voi hyödyntää mihin tahansa haluaakin: valokuviin, muistiinpanoihin, tai keksimällä kokonaan uuden käyttötarkoituksen. Vain mielikuvitus on rajana!
Kirjan koko ja muita tietoja
Kirja on näppärän kokoinen, eli ainoastaan hieman suurempi kuin A5, mutta sivuja on huikeat 158!
Kirjan sisuksen paperi on laadukasta 140g mattapaperia, johon on kiva kirjoittaa ja kirjassa on kovat kannet, sekä kestävä lankasidonta. Kannessa on käytetty naarmuuntumatonta mattalaminointia, joten se pysyy kauniina vuosia! Painatuksessa käytetään painotalo Otavaa, joka on ympäristömerkitty painotalo. Siksi kirja on myös 100% ekologinen ja suomalainen valinta.
Tämä vauvakirja on suosittu ja ilahduttava lahja myös babyshowereille ja kastelahjaksi! 🤍
Vauvakirjan kuvagalleria
Olisiko tämä teidänkin perheelle paras vauvakirja? Ota selvää selailemalla kirjaa alla olevassa diaesityksessä!🤎
Blogissa inspiroidutaan vauvakirjan täyttämisestä. Saattaa tulla vastaan myös vinkkejä ja tulostettavia lisäsivuja vauvakirjaan! 🤍